Mitä kognitiivinen psykoterapia on?

Kognitiivinen psykoterapia pitää sisällään useita psykoterapiamuotoja, ja terapia toteutuu fokusoituna lyhytkestoisena (5-20 käyntiä) tai pitkäkestoisena terapiana (Kela- tuetut terapiat 1-3 vuotta). Terapiatyöskentelyn lähtökohtana on aina asiakkaan henkilökohtainen, ainutkertainen kokemus ja psykoterapiassa pyritään löytämään ymmärrystä asiakkaan omaan kokemusmaailmaan ja käyttäytymiseen sekä löytämään keinoja näiden muuttamiseen.

Kognitiivinen psykoterapia on tavoitteellista ja asiakkaan ja terapeutin työskentely on tasavertaista, tavoitteet terapialle asetetaan yhdessä asiakkaan kanssa. Terapeutti on ikään kuin myötäelävä asiakkaan rinnalla kulkija, jonka kanssa voi turvallisesti työstää omaan elämään ja arkeen liittyviä haasteita.

Keskeisiä terapiatyöskentelyn kohteita ovat asiakkaan haittaa tuottavat ajatukset ja uskomukset ja niihin liittyvät hankalat tunteet. Näihin liittyen mm. muokkaamalla ajatuksia joustavampaan suuntaan saadaan aikaan muutosta myös tunnekokemuksessa. Terapiakäynneillä tarkastellaan asiakkaan hankaliksi kokemia tilanteita, joissa herääviin tuntemuksiin ja ajatuksiin haetaan ymmärrystä asiakkaan aiemmista elämäntapahtumista. Terapiassa myös kokeillaan ja harjoitellaan uudenlaista käyttäytymistä ja toimintatapoja, esim. altistamalla. Erilaiset mielikuva- ja tuolityöharjoitukset, rentoutusharjoitukset ja mindfulness-harjoitukset kuuluvat tavallisesti osana terapiaprosessia.

Terapiassa asiakas ja terapeutti tutkivat asiakkaan ongelmallista kokemusta lähtien usein liikkeelle jostakin tietystä arkielämän konkreettisesta tilanteesta. Miten ongelmallinen kokemus laukeaa?
Mitä tunteita asiakas silloin kokee? Mitä hän ajattelee? Millaisia mielikuvia hänellä on mielessään? Aktivoituuko jokin uskomus? Millaisia toimintayllykkeitä hänellä on? Millaisten turva-, tai selviytymiskeinojen avulla hän yrittää tulla toimeen?  Miten hän käyttäytyy? Mitkä ovat käyttäytymisen seuraukset? Asiakas ja terapeutti pyrkivät tunnistamaan ja ymmärtämään, miten nämä kokemuksen eri puolet liittyvät toisiinsa ja vaikuttavat toinen toisiinsa aiheuttaen psyykkistä huonovointisuutta.

Skeematerapiasta

Skeematerapia on Jeffrey Youngin kehittämä terapiasuuntaus, jossa tutkitaan ja muokataan epätarkoituksenmukaisia uskomusryppäitä (skeemoja, ”tunnelukkoja”), jotka saavat ihmisen toimimaan itselleen haitallisella tavalla. Nämä ovat selkeimmin havaittavissa pitkäaikaisten

ongelmien, kuten toistuvan ahdistusoireilun tai -masennuksen ja persoonallisuushäiriöiden yhteydessä. Jos esimerkiksi vaativuuden skeema on kovin vahva, ihminen vaatii paljon itseltään ja muilta. Hän saattaa olla suorastaan perfektionisti ja uuvuttaa itsensä pitäessään rimaa liian
korkealla. Moodityöskentelyssä taas tutkitaan eri puolia itsessä, persoonallisuuden erilaisia tiloja ja sitä, miten ihminen siirtyy tällaisesta tilasta toiseen. Sama ihminen voi esimerkiksi yhdessä hetkessä kokea suurta haavoittuvuutta, toisessa käyttäytyä kuin kiukkuinen pikkulapsi ja
kolmannessa moittia ja kritisoida itseään ankarasti.

Skeematerapiassa yhdistetään kognitiivisia, käyttäytymisterapeuttisia ja tunnetyöskentelyn menetelmiä, mm. mielikuvaharjoituksin tai tuoliharjoituksin. Tunteiden aktivoitumista pidetään hyvin tärkeänä skeematerapiassa tapahtuvan muutoksen aikaansaamisessa.

Skeematerapia on osoittautunut vaikuttavaksi erityisesti tunne-elämän epävakauden hoidossa.

Lasten kognitiivisestä psykoterapiasta

Lasten kognitiivisessa terapiassa kognitiivisen psykoterapian työtapoja ja -menetelmiä käytetään lapsen ikätasoon ja kehitysvaiheeseen sopivalla tavalla. Lasten psyykkisten häiriöiden hoidossa tarkoituksena on vaikuttaa mielen sisäisiin prosesseihin, joiden varassa lapsi tulkitsee ja arvioi itseään, läheisiään ja ympäröivää maailmaa ja joiden varassa hän ohjaa itseään. Terapian osana on aina myös toiminnallisuus, leikki ja pelit tai muut lasta kiinnostavat ja lapsen voimavaroja ja onnistumista tukevat asiat. Leikki ja toiminta ovat sekä hoidon muotoja että lapsen itseilmaisun ja vuorovaikutuksen väline. Lasten terapioissa korostuu yhteistyö erityisesti vanhempien ja lapsen lähiverkoston, kuten päiväkodin, koulun tai muiden viranomaisen kanssa. Vanhemmilla on lapsen psykoterapian rinnalla omia hoidollisia tai ohjauskäyntejä omalla terapeutillaan liittyen lapsen kehityksen ja vanhemmuuden tukemiseen tai lapsen terapeutti voi tavata myös vanhempia.

Lasten kognitiivisessa terapiassa tuloksellisuudesta on eniten näyttöä depression ja erityyppisten ahdistuneisuushäiriöiden (yleistynyt ahdistuneisuus, sosiaalinen ahdistus, pelot, pakko-oireet, traumaperäinen stressi) hoidossa, mutta myös monien muiden lasten ongelmien hoidossa
(esimerkiksi uhmakkuus, käytösongelmat, neuropsykiatriset häiriöt) käytetään ja tutkitaan kognitiivista terapiaa joko yksinään tai osana laajempaa hoitokokonaisuutta.

Tavallisin terapiaan tuleva ikäryhmä on 7- 12/13 -vuotiaat kouluikäiset lapset. Pienille alle kouluikäisille lapsille on kehitetty kognitiivis-behavioraalista leikkiterapiaa. Lasten terapia lähtee liikkeelle psykoterapeutin tekemästä käsitteellistämisestä, mikä on alustava käsitys siitä, mistä lapsen oireissa on kysymys ja mihin terapia tulee suunnata. Käsitteellistämisestä varten haastatellaan lapsen vanhempia ja huomioidaan lapsesta mahdollisesti aiemmin tehdyt psykologin, tai erikoislääkärin tutkimukset. Käsitteellistämisessä pyritään tavoittamaan lapsen kehityshistorian, sekä perhe- ja lähiympäristön keskeiset asiat ja ongelmat. Samoin siinä pyritään tavoittamaan,

miten lapsen ongelmat näyttäytyvät kehollisesti, tunteissa, ajatuksissa ja käyttäytymisessä ja millaisia selviytymis- tai suojautumiskeinoja lapsi käyttää. Myös lasten kohdalla voidaan tavoittaa ydinuskomuksia itsestä ja ympäröivästä maailmasta ja ns. ajatusvääristymiä, esim. ”kukaan ei tykkää minusta”.

Terapia voidaan kohdentaa esimerkiksi tunnesäätelytaitojen ja itsesäätelyn tukemiseen, sosiaalisiin ongelmanratkaisukeinoihin ja vuorovaikutustaitoihin sekä haitallisiin ydinuskomuksiin ja ajatuksiin.
Terapiassa voidaan käyttää opettamista, altistamista, rentoutusta ja erilaisia harjoituksia ja kokeiluja arkielämässä. Traumojen käsittelyyn on olemassa lapsille soveltuvia työskentelytapoja.

Lapsen kognitiivinen terapia voi olla lyhytkestoista, tiettyihin pulmiin tai oireisiin keskittyvää (esim. lapsen pitkittynyt suru, yksittäinen traumaattinen kokemus, lievä ahdistuneisuus, lyhytaikainen koulupelko), tai pidempää, tavallisimmin 1-3 vuotta kestävää terapiaa. Tällöin lapsen oireet ovat olleet jo pidempi kestoisempia ja vakavampia ja hoidossa pyritään vaikuttamaan lapsen kehityshistoriassa oleviin oireita synnyttäviin tai ylläpitäviin tekijöihin ja korjaamaan tai ohjaamaan lapsen psyykkistä kehitystä ja rakennetta suotuisaan suuntaan. Lapsen pitkässä psykoterapiassa korostuu myös kiintymyssuhdetekijöiden huomioon otto sekä lapsen että vanhempien samanaikaisessa tuessa. Se tarkoittaa mm. terapian alkuun ja pitkäänkin työskentelyä sen suhteen, että terapiasuhde ja yhteistyö lapsen ja terapeutin välillä muotoutuu hyväksi ja luottamusta tukevaksi. Pitkää psykoterapiaa saattavat tarvita esimerkiksi lapset, joilla on toistuvia traumaattisia kokemuksia taustassaan, masennusta, vakavaa ahdistuneisuutta, pakko-oireita, käytöshäiriötä tai neuropsykiatrisia ongelmia.

Lisätietoa:

www.kognitiivinenpsykoterapia.fi
Kognitiivinen psykoterapia, Duodecim, 2020

Lasten ja nuorten kognitiiviset ja käyttäytymisterapiat, Duodecim, 2018